12.1.2016

Työelämän tärkeät vuorovaikutustaidot



YLEn Akuutti -ohjelmassa käsiteltiin 11.1.2016 varusmiesten vuorovaikutustaitoja. Jutussa todettiin, että nuorten vuorovaikutustaidot ovat heikentyneet. Osasyy tähän saattaa olla sosiaalisen kanssakäymisen siirtyminen digitaaliseen maailmaan ja sosiaaliseen mediaan. Aidolle kasvokkain tapahtuvalle vuorovaikutukselle ei jää niin paljon aikaa.

Vuorovaikutustaidot ovat kuitenkin työelämässä itsestään selvä osaamisvaatimus ja myös yksi tärkeimmistä kehittämiskohteista. Yksilön vuorovaikutustaidot vaikuttavat siihen, miten hän toimii työyhteisössä ja sitä kautta koko työyhteisön tekemiseen. Olen tähän poiminut mielestäni neljä tärkeintä työelämän taitoa, joihin toimiva ja avoin viestintäkulttuuri pohjautuu.

Taito kuunnella ja havainnoida
Kuuntelutaito tarkoittaa kuullun asian aktiivista tulkintaa, ei vain toisen puheen kuulemista. Havainnointi tarkoittaa samaa asiaa hieman laajemmin. Havainnointi pitää sisällään myös sanattomien viestien tulkintaa. Kuuntelu- ja havainnointitaitojen avulla viedään keskustelua sujuvasti eteenpäin.

Taito osoittaa tukea
Osoittamalla tukea toisia työyhteisön jäseniä kohtaan rakennetaan luottamusta ja yhteenkuuluvuutta. Työyhteisön toimivuuden kannalta on tärkeää, että kaikilla sen jäsenillä on tunne, että apua saa kun sitä pyytää. Tuen osoittaminen on merkki siitä, että työyhteisö ponnistelee yhteisten tavoitteiden eteen.

Taito antaa ja vastaanottaa palautetta
On tärkeää, että hyvin tehdystä työstä annetaan kiitosta. Kiitoksella osoitetaan, että toisen tekemä työ on huomioitu ja arvostettu. Kehittymisen kannalta on tärkeää, että negatiivinen palaute annetaan rakentavasti. Palaute tulisi ottaa mahdollisuutena kehittyä eikä henkilökohtaisena loukkauksena. Palautetaitojen avulla pidetään yllä motivaatiota kehittää ja kehittyä.

Taito ylläpitää keskustelua
Tämä tarkoittaa, että työntekijällä on taito ottaa ja pitää puheenvuoro esimerkiksi palaveri- ja neuvottelutilanteissa. Tähän taitoon kuuluu myös kyky jatkaa keskustelua toisen puheenvuorosta. Keskustelutaidot luovat ryhmähenkeä, vievät asioita eteenpäin ja niiden avulla luodaan uusia ideoita. 

Armeijassa vuorovaikutustaitoja kehitetään tupakeskusteluiden avulla. Sama voisi päteä myös työyhteisöissä. Yhteisesti sovitut toimintaperiaatteet ja pelisäännöt ovat tie sujuvaan vuorovaikutukseen.

EMMI MÄLKIÄ